Niin siinä taas on käynyt että kesä on ohi ja syksy painaa niskaan. Tänä kesänä en ehtinyt tehdä juuri mitään mitä piti, olin vaan töissä kaiken aikaa. Onneksi olen mukavissa töissä, niin ettei yleensä harmita vaikken ehtisikään lomailla ja pitää vapaata. Työnteon lomasa olen löytänyt itsestäni orastavan työnarkomaanin, sillä viimeksi olen ollut lomalla maaliskuussa, ja tämän "kesälomani" olin kesätöissä toisella työnantajalla. Kesätyö päättyy ja paluu OIKEISIIN töihin odottaa ensi viikolla. Lisäksi olisi rutistettava opinnot päätökseen ennen marraskuun loppua..

Syksy on kuitenkin ihanaa aikaa, kuten mikä tahansa alkava vuodenaika. Syksyssä parasta ovat voimakkaat värit ja kypsyvä sato. Retkeilen vanhempieni puutarhassa kokoamassa omenia hevosille, ja koluan lähimetsiä kanttarellien keltainen kiilto silmissäni. Syksy on ikään kuin kiitos ja päätös kesälle, ja kultainen kädenpuristus luonnolta ennen synkkää talvea.

Minulla on ollut ilo huomata, että olen uudella tavalla löytänyt aikaa lukemiselle. Tosin nyt pitäisi hirveästi lukea opinnäytetyöhön liittyvää kirjallisuutta, mutta kaunokirjallisuus on hyvää vastapainoa ahkeroinnille(jota en ole kyllä vielä edes aloittanut...apua!). Eilen luin Heli Laaksosen esikoiskokoelman Pulu uis, ja tänään jatkan Raparperisyrämellä. Murrerunot ovat hauskoja, mutten jaksa ymmärtää miksi Laaksosta pidetään niin käänteentekevänä ja ainutkertaisena? Lienee hänen iloinen ja pirteä persoonansa, joka pitää runoilijan julkisuudessa.

Päätä särkee ja jotenkin on huono olo, liekö ukkosta ilmassa? Saatan myös potea alkavaa stressiä, koska opinnäytetyö on aloittamatta, ja valmistuakin pitäisi. Olen kieltänyt itseäni ottamasta mitään harrastuksia syksylle, että saisin paremmin piiskattua itseni opintojen pariin. Saas nyt nähdä. Pomo odottaa että valmistun lähikuukausina...hui=/